perjantai 12. syyskuuta 2014

On the run

Vihdoin lähtöpäivä on koittanut. Tätä reissua olen odottanut todella paljon, vaikka kyse ei olekaan kuin pitkästä viikonlopusta. Pariisi on minulle todella tärkeä kaupunki ja eikös se sanontakin mene näin: Paris is always a good idea. Tällä kertaa tiedossa on muutakin kuin kaupungin ihailua. Huomenna nimittäin toteutuu unelmia.
kuvat:weheartit

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

15. paastopäivä

Ihan pikainen teksti tänään. Kiirettä pukkaa nimittäin. Pidin tänään poikkeuksellisesti paastopäivän, koska huomenna on tanssitunti ja perjantaina lähtö matkalle. Halusin tällekin viikolle kaksi paastopäivää. Reissussa voi sitten ottaa vähän rennommin. Seuraava paastopäivä on suunnitelmissa ensi viikon tiistaina.
Paino on alle 90 kiloa! Ja uusi tukka on ihana.


Klo 12:00 Ateria 1
Purkki Ehrmannia vaniljastevialla, 2 desiä mustikoita.
Kalorit 120.


Klo 18:30 Ateria 2
Tonnikalasalaatti
Kaloreita noin 300. Tämä siis on vasta tulossa enkä tiedä ihan tarkalleen mitä tähän tulee.


Hullua minkälaisen kiireen saa aikaan, kun tiedossa on vain puolentoista päivän vapaa töistä. On niin paljon asioita hoidettavana ennen sitä. Tulen olemaan todella iloinen, kun lentokone nousee ilmaan. En malta odottaa, matkakuumetta on ilmassa! Vielä kuitenkin pieni puristus ennen kuin on aika lähteä.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Paastopäivä 14

06:00
Herätyskello soi ja ensimmäinen ajatus oli: "jaahas, migreeni jatkuu". Lauantaista lähtien on päätä särkenyt ja mikään lääke ei auta. Olen kuitenkin toiveikas, koska nämä kohtaukset kestää kolme päivää ja nyt on viimeinen päivä. Huomenna helpottaa! Muuten jäisin kotiin, mutta olin viime viikollakin pois töistä, joten pakko raahautua töihin ja kestää jotenkin. Eväitä tehdessä join lasillisen vettä.


07:00
Pari lasillista vettä ja kuppi kahvia.

08:00
Lasi vettä.


08:50
Ai kamala, kun vatsa kurnii. Toivottavasti työkaverit ei kuule tätä. Vielä ei viitsi ottaa toista kuppia kahvia, sinnitellään sinnitellään.

09:35
Lasi vettä.

11:00
Maybe some coffee? YES!
Migreeni alkaa helpottamaan. Olen kiitollinen niistä hetkistä, kun päätä ei särje. Migreeni on niin ikävä vaiva.

12:15
Vettä! Vajaa tunti, niin saa ruokaa. Nyt tosin ei ole edes nälkä.

13:00
Ruokaa! Purkki Ehrmann-rahkaa, mustikoita ja puolukoita (yhteensä 2dl). Rahkan makeutin tuttuun tapaan vaniljastevialla. Kaloreita 192. Ruuan jälkeen pala purkkaa.
Kollega söi vieressä kylmäsavulohipastaa. Olisi maistunut minullekin...
Pakko alkaa tekemään salaattikiuluja töihin paastopäivän aterioille. Tämä rahkasetti ei nimittäin oikeastikaan täytä vatsaa.

15:00
Lasi vettä.

16:00
Sama kuin edellä.

16:40
Nälkä ja väsymys alkaa iskeä. Pääsisipä nopeasti pois töistä, että saisi muuta ajateltavaa kuin nälkäisen vatsan. Liikkeessä nälkä unohtuu.


18:30
Kotona join lasin vettä.

19:20
Ruokaa! Tänään se oli melkoinen hässäkkä. Paistoin pannulla 100g kanan rintaa ja laitoin perään 100g porkkanaa ja 100g lanttua. Juurekset olin "veistänyt" kuorimaveitsellä lastuiksi. Maustoin suolalla, pippurilla (näköjään maustepippurilla, koska olin ostanut sitä kaupasta mustapippurin sijaan...) ja chilijauheella. Lopuksi kaadoin koko pannullisen lautaselle ja sekoittelin joukkoon ruokalusikallisen pestoa. Kuulostaa oudolta, mutta hyvää oli!
Kaloreita tässä oli 236. Olen pikkuhiljaa totutellut taas syömään kanaa. Se maistuu ihan hyvältä silloin tällöin pieninä annoksina.
Tämän aterian ruokamääristä vielä sen verran, että ne meni oikeasti jotenkin näin: 130g lanttua ja 70g porkkanaa. Porkkanavarastoni ei ollutkaan niin suuri kuin olin kuvitellut. Kalorit olen kuitenkin laskenut niistä määristä, jotka söin. Punnitsin siis kaiken.


19:50-21:30
Siivousta, siivousta ja siivousta, jonka lomassa join lasin vettä. Siivoilun jälkeen kävin suihkussa ja nyt kirjoitan tätä tekstiä ison rooiboskupin kanssa.

**************************************
- Kaloreita ruuista yhteensä 428.

- Vesilasini oli tänään joka juomakerralla 0,4 litraa. Join siis yhteensä neljä (!!!) litraa vettä. En ole aiemmin laskenut paljonko juon vettä paastopäivinä. Aika hurja määrä. Normipäivinä vettä ei näin paljon kulu. Ehkä pari litraa kuitenkin.
- Kahvikupissani oli noin 1,5dl kahvia. Yhteensä siis kolme desiä kahvia.
- Teekupissani on varmaankin muutama desi teetä.

perjantai 5. syyskuuta 2014

13. paastopäivä

Tämän paastopäivän lähtöasetelmat olivat vähän jännittävät, koska söin eilen ihan liian vähän. Olen pari yötä nukkunut todella vähän ja en ole vielä 100% terve. Lisäksi tanssitunnit alkoivat. Olin eilen kotiinpäästyäni niin poikki, että hyvä kun jaksoin vessaan kävellä. Uni oli ruokaa tärkeämpää. Tästä syystä tiesin jo aamulla, että tästä päivästä ei välttämättä tule kovinkaan helppo.

Joskus yhdentoista aikoihin oli tosi kova nälkä. Taltutin sen kahvikupilla.
Tämä kahviasia on paastopäivinä minulle mysteeri. En tiedä mikä "virallinen linja" (jos sellaista edes on) on tai mitä suositellaan, mutta olen paastopäivinä juonut kahvia. En ehkä pannuittain alkaisi sitä juomaan, mutta mitä haittaa on parista kupista?
Parina päivänä olen maininnut juoneeni pannullisen espressoa. Pannullinen on ehkä vähän hämäävä termi, mutta minulla on siis kolmen kupin mutteripannu. Espresso on tietty vähän tujumpaa kamaa kuin normikahvi, mutta tästä pannullisesta tulee vajaa muumimukillinen kahvia.

Ateria numero yksi oli yhden jälkeen, noin 13:15. Söin purkin Ehrmannia vaniljastevialla maustettuna. Lisänä oli tällä kertaa desi mustikoita ja desi mustaherukoita.
Kaloreita 196.

Nyt tätä kirjoittaessani kello lähenee neljää. Vielä ei ole nälkä, mutta luulen että parin tunnin päästä vatsa kurnii jo kovasti.

Ateria kaksi tulee olemaan sillisalaatti. No ei ihan kirjaimellisesti, mutta kuitenkin. Siihen tulee tammenlehtisalaattia, kurkkua, paprikaa, kirsikkatomaatteja, punasipulia, kikherneitä ja paistettua halloumia. Kastikkeena pari ruokalusikallista 10% turkkilaista jugurttia, joka on maustettu jotenkin (en tiedä vielä miten). Vielä kun halloumin vaihtaisi paistettuun vuohenjuustoon ja lisäisi joukkoon viinirypäleitä ja avokadoa, niin ollaan aika lähellä mun lempparipikasalaattia. Tänään joudun vähän karsimaan :)
Kaloreita tulee olemaan 230. En tiedä vielä ihan tarkkaan monelta tämän aterian tulen syömään, mutta veikkaisin että suurinpiirtein 19:30.


Kaloreita tänään tulee yhteensä 448. Olen juonut kaksi kuppia kahvia ja ihan vähän espressoa (en edes kupillista, koska se oli pahaa). Aion tänään käydä myös lempiteekaupassani ostamassa lempiteetäni, joten sitäkin saatan kupin tai pari illalla juoda.

Huomenna on tiedossa juhlat, mutta ajattelin ottaa ruoka- ja juomapuolen kanssa suht rauhallisesti. Vähän voi herkutella ja pari lasillistakin viiniä juoda, mutta se saa riittää.
Huomisen jälkeen pidän seuraavat viisi päivää herkuttomina. Matkalla ei sitten kaloreita lasketa.

Hyppäsin myös aamulla vaa'alle ja se näytti 90,4. Ensi viikko tulee olemaan se viikko, kun paino alkaa kahdeksalla.

torstai 4. syyskuuta 2014

Miten selvitä paastopäivästä? 1/2

Tämä on kaksiosainen paastopäivän selviytymisopas. Ensimmäisessä osassa on yleisiä vinkkejä ja toisessa keskityn ruokapuoleen tarkemmin.

Suunnittele
Tämä neuvo on tärkein. Suunnittelu helpottaa elämää paljon etenkin paastoilun alussa.
Päätä jo edellisellä viikolla, mitkä päivät aiot seuraavalla viikolla paastota ja laita nämä päivät kalenteriin ylös.

Suosittelen myös harkitsemaan sosialisoimisen jättämistä pois paastopäivänä, mikäli et halua katsoa vierestä, kun kaverisi popsii kahvilassa herkullista suklaakakun palasta.
Päätä etukäteen miten moneen ateriaan jaat 500 kaloria. Tämä on yksilöllistä, mutta minulle kaksi ateriaa on ollut hyvä ratkaisu.

Kannattaa suunnitella viimeistään edellisenä päivänä paastopäivän ruuat. Käy edellisenä päivänä myös kaupassa. Jos otat töihin tai kouluun eväät, tee ne valmiiksi edellisenä päivänä.

Keksi tekemistä
Käy kevyellä kävelylenkillä haukkaamassa happea (rankempaa liikuntaa en itse harrastaisi). Siivoa kotona ja järjestele vaikka vaatekaappi. Katsele elokuvia tai lue kirjaa. Hemmottele itseäsi kasvohoidolla kotispassa.
Näillä kikoilla saa ihan huomaamatta nälän tunteen pois.
Älä ajattele paastopäivänä ruokaa
Helpommin sanottu kuin tehty. Paastopäivänä parasta tekemistä ei kuitenkaan ole ruuan miettiminen. Vaikka olisit kuinka nälkäinen ja tekisi mieli hekumoida ja pohtia mitä seuraavana päivänä söisit - älä tee sitä. On parempi sulkea ruoka-ajatukset pois mielestä. Älä tee asioista itsellesi liian vaikeita.

Juo vettä...PALJON
Veden juominen auttaa mahdollisen päänsäryn kanssa.
kuvat:weheartit
Ruokakauppakielto
Pysy pois ruokakaupasta paastopäivänä, jos vain mitenkään mahdollista. Tällä tavalla vältät kiusaukset.

Lopuksi: Jokainen meistä on yksilö. On mahdollista, ettei ensimmäiset paastopäivät ole herkkua. Olon pitäisi kuitenkin helpottua ainakin vähän jo muutaman paastokerran jälkeen. Kuuntele kehoasi. Ehkä pätkäpaastoilu ei vain ole sinua varten, jos jokainen paastopäivä on yhtä helvettiä. Väkisin ei kannata jatkaa eikä lopettaminen tee sinusta luovuttajaa.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Paastopäivä kaksitoista

Eilen olin vielä sitä mieltä, että en paastoa tänään. Olenhan kipeänä. Kuumetta ei kuitenkaan enää ole ollut ja kuten kerroin aikaisemmassa postauksessa, voimat on selkeästi palautumassa. En usko, että flunssassa kroppa polttaa rasvaa, mutta minulla on vain hemmetin kova vimma päästä alle 90 kilon ennen matkaa. (Joka on jo ensi viikolla, JEE!)

En suunnitellut ruokia etukäteen enkä ole tänään jaksanut liikkua kodin ulkopuolelle. Paastoruuat on siis olleet tyyliä mitä-kaapista-sattuu-löytymään.
Huomautettakoon vielä, että olen hurahtanut erilaisiin youtuben kauneusvlogeihin ja olen tuijottanut niitä viime yöt. Tästä syystä unirytmi on melko sekaisin ja ruokailut on olleet vähän hassuihin aikoihin.

Ateria1 klo 16:30. Purkki rahkaa vaniljastevialla maustettuna. Rahkan joukkoon pilkoin yhden appelsiinin. Kaloreita 217. Nyt ei todellakaan ole appelsiinien sesonkiaika, mutta eilen kaupassa himoitsin niitä tolkuttomasti. Kylmät appelsiinit, mmm!
weheartit
Ateria2 klo 21:45. Salaatti, jossa pohjana salaattia (ylläri), kirsikkatomaattia, kurkkua, appelsiinia (joo...) ja punasipulia. Lisäksi paistettua halloumia. Kaloreita 231.

Olen myös juonut tolkuttomasti vettä ja pannullisen espressoa. Yhteensä kaloreita tuli siis tänään 448. Lisäksi tuohon tulee kahvin kalorit, joita ei juurikaan ole.

Tämä päivä on mennyt vähän sillä tyylillä, että syön jos alkaa heikottamaan tai tulee paha ole. Ei ole kuitenkaan tullut. Ei ole muutenkaan viime päivinä suuremmin ruoka maistunut, koska en maista juurikaan mitään. Ostin itseasiassa Ben&Jerry'siä ja irtokarkkeja, mutta kummatkaan ei oikein maistuneet lopulta. Vähän ikävää, kun ei maista mitään. Olen siis pakottanut itseni syömään viime päivinä terveellistä ruokaa TAI syönyt kuppinuudeleita. Jälkimmäinen on salainen kipeysaseeni/-paheeni. Se moska ei nimittäin ole terveellistä nähnytkään. Mutta parempi kai syödä niitä kuin ei mitään.

Tällä viikolla toinen paastopäivä siirtyy todennäköisesti perjantaille, koska torstai on tanssipäivä.

Syksyn liikuntasuunnitelmia

Makaan edelleen kotona flunssan kourissa. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että olo on helpottamassa. Voimat on palautumassa ja en ole enää niin koomainen. Toivon todella, että olen viimeistään loppuviikosta terve.

Aloitan nimittäin tällä viikolla uuden harrastuksen: reggaetonin. En olisi ihan heti uskonut, että lähden tanssitunneille. Minulla on hyvä rytmitaju, mutta tanssi ei ole koskaan oikeastaan ollut mun juttu. Haluaisin kuitenkin oppia tanssimaan ja kaipaan jotain uutta elämääni: tässäpä sitä tulee. Vähän kyllä hirvittää... ei tule olemaan helppoa. Luulen kuitenkin, että reggaeton on hyvä piristysruiske loppuvuoden pimeyteen.

weheartit
Inhoan sitä, kun naisilla on usein tapana valittaa miten he inhoavat jotain osaa vartalostaan. Särähtää vain tosi pahasti korvaan, jos joku kertoo vaikka inhoavansa vatsaansa. En itsekään ole tyytyväinen jokaiseen osaan kropassani - en todellakaan. Minusta vain on todella vastenmielistä kuulla, kun ihmiset morkkaavat julkisesti kehoaan. Mietin usein, että millaisiakohan ajatuksia näiden naisten pään sisällä jyllää, jos he puhuvat julkisesti kropastaan niin rumasti.
weheartit
Nojoo, tämä paasaus oli aasinsilta siihen, että minun ojentajat / allit / whatever ovat olleet oikeastaan aina aika heikossa kunnossa. En vihaa niitä, mutta sanotaanko näin, että ne voisivat olla tiukemmassa kunnossa. Olisi kiva sheikata tanssitunnilla vähän kiinteämmillä käsivarsilla. Tästä syystä aion tehdä paluun salille. En usko, että mikään muu liikuntamuoto tilanteeseen auttaa.

On myös ollut puhetta poikaystävän kanssa, että käytäisiin pelaamassa sulkista. Lisäksi aion pyöräillä työmatkoja, jos säät vain sallii. Kivoja juttuja tiedossa!

Aloitatko sinä jonkun uuden harrastuksen nyt syksyllä?